Mutta tällä kertaa oikeesti viihtynyt, edes vähän. Oon melkeen kokonaan saanu lopetettua ostelun, en siis ihan kokonaan, mutta aika hyvin. Oon siivonnut (vähän) ja päässy tavaroista eroon. Oon myös myynyt meikän hutiostoksia. (En mulberryä xD)
Ahdistukset on jossain ihan omilla leveleillään, ja aikasempaa enemmän huomaan ahdistuvani ihmisten seurasta tai fyysisestä saman tilan jakamisesta. Ennenkin oon siitä ahdistunut, mutta en niin paljon, että täytyy lähteä mutsilla sen makuuhuoneeseen piiloon syömään, koska en kestä ihmisiä.
En menny tällä viikolla terapiaan. Mihinkään terapiaan. >:)
No en kyllä ole ylpeä. Hävettää. Oon tänään jo koko päivän stressannu huomista käyntiä, ja miettinyt miten selitän poissaoloni. Varmaan siis voin sanoa suoraan, mutta nolottaa.
Tuli muuten mieleen, että tästä blogin kautta saa ehkä kuvan niinkun en ikinä tekisi MITÄÄN tai olisi missään sosiaalisessa kanssakäymisessä kenenkään kanssa, mutta se ei pidä paikkaansa. Yllättävänkin paljon siis tosiaan olen. En ehkä osaa itse oikeen laskea sitä että "oon tehnyt jotain" jos oon käynyt hoitamassa jotain asiaa/nähnyt kamua 30 min, ja saatan sanoa, etten oo tehnyt mitään. Tässä nopean pika-analyysin tehtyäni tajusin, että tää johtuu muutamastakin asiasta. 1. Se, että fyysisesti tapaan jonkun ystävän/kaverin puolituntia "ei oo mun mielestä mitään." Se on niin äärettömän kaukana siitä, millaista mun sosiaalinen elämä joskus oli. 2. Jos oon kamalan ahdistunut, niin ootan vaan, että milloin kehtaan lähteä, joten tapaaminen ei mun mielestä oo "oikea." Varsinkaan jos en oo esim jaksanut pukea kunnollisia vaatteita tms, ja mieli on 80% muualla kun itse tilanteessa, niin koko juttu on mun mielestä oikeestaan yhtä tyhjän kanssa. 3. En useinkaan ihan oikeasti muista parin päivän takaisia tapahtumia = aattelen että oon vissiin ollut vaan kotona.
Toki myös mä ihan oikeastikin olen hyvinhyvin paljon vaan kotona. Liikun noin yleensä ehkä kotoa pois max 3 x viikko. Saatan joskus samana päivänä hoitaa useammankin asian, mutta yritän tässä nyt vissiin itselleni sitten vakuutella, että myös nään mun ystäviä. :D ja puhelimen kautta oon tekemisissä. Viesteillä lähinnä, mutta kumminkin.
ja viesteistä tuli mieleen... R. Laitoin sille humalapäissäni viestiä ja sweet baby mary mother of jesus. Oikeesti ampukaa joku mua kalloon. Mun fiilikset meni tapahtuman edetessä jotakuinkin näin: *vihdoinkin pienen pieni zen* - VIESTI - *<33333* - VIESTIVIESTIVIESTI - EI VIESTIÄ - *ok meen tappaa itteni mo.* Ja siis viestin lähettämisestä 6 h niin meikä ihan tosissaan joutu kamppailemaan etten vedä ranteita auki.
todella-vitun-upeeta. Jos en nyt ihan täysin alusta tätä mielenrauhaa joudu alkaa rakentamaan, niin aika hyvin lähelle silti.
Seuraava asia. Lopetin myös seroxatin. Jäätävä lääkekankkunen, mut ehkä se tästä. Hikoilen ku saatana mut eiköhän seki rauhotu.
rrraaaa miks mun pitää olla tällänen mätäaivo. vituttaa.
EDIT: Luin ton mun edellisen postauksen. Oonko oikeesti näin yö ja päivä päivästä riippuen? Olin unohtanu _KAIKEN_ mitä olin ennen tota postausta ja sitä kirjottaessa aatellu, ja sen jälkeenkin. Nyt muistin sen, ja tuli sellanen fiilis että joo niimpä, totta. Vois alkaa potkii vastaan tätä ripulisuihkua. Vissiin vähän jengalla taas aivot huhhuh.
EDIT: Luin ton mun edellisen postauksen. Oonko oikeesti näin yö ja päivä päivästä riippuen? Olin unohtanu _KAIKEN_ mitä olin ennen tota postausta ja sitä kirjottaessa aatellu, ja sen jälkeenkin. Nyt muistin sen, ja tuli sellanen fiilis että joo niimpä, totta. Vois alkaa potkii vastaan tätä ripulisuihkua. Vissiin vähän jengalla taas aivot huhhuh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti