Sain rahaa. :)
Ja sain sen verran, (n. 700e) että lampsin suoraan Mulberryn liikkeeseen ja ostin laukun.
Vois melkeen naurattaa jos ei naurattais. :D En pysty kontrolloimaan mun ostelua. En vaan kertakaikkiaan. On vissiin sanomattakin selvää etten oo kehdannu laukkua myöskään käyttää, koska en pystyis vastaamaan uteluihin mistä oon sen saanut, ja siitä sitten seuraavaan huutoon että mitä vittua mun päässä liikkuu, kun vihdoin puolen vuoden täydellisen rahattomuuden jälkeen saan rahaa ja ne haihtuu savuna ilmaan about kahdessa tunnissa. Juuh..
Oon ehkä pikkiriikkisen edistynyt. En oo ottanu K:hon yhteyttä nyt viiteen päivään ja se on säälittävää kyllä pisin aika todella pitkään aikaan. Mutta nyt ei tavallaan ees tunnu vaikeelta. Oon onnistunu miettimään asioita sillai oikeesti järkevästi itteni kannalta ja siitä mikä mulle ja mun mielenterveydelle olisi hyväksi. Ja ihan muutenkin, en pelkästään K:hon tai R:ään tai miehiin liittyvien asioiden osalta. Ehkä mun kauan hukuksissa ollut minuus alkaa pikkuhiljaa löytyä. Toivottavasti ainakin. Oon päässyt siihen mielentilaan, etten edes halua nähdä ketään, keiden näkeminen satuttaa. Normaalisti käyttäydyn siis täysin päinvastoin ja roikun ihmisissä (sitä heille itselleen osoittamatta) vaikka kaikki kanssakäyminen tuntuu niin saatanan pahalta. Jostain järjettömästä syystä uskon ja toivon ja elän jossain hattaraunelmassa, että jossain vaiheessa asiat muuttuu. No ei vittu muutu, ellen itse tee asioille jotain. Eli toisinsanoen ellen lähde tilanteista pois. En tajua miten vaikee mun on ymmärtää ja sisäistää se, että toisia ei voi muuttaa, ainoastaan itseään. Tiedän sen, mutta en suostu painamaan sitä paksuun kallooni. Nyt se toivottavasti on siis uponnut meikäläisen mielenmaisemaan, edes alustavasti.
Lopetin unilääkkeet koska ne lihotti. Tai ainakin turvotti ja lisäs nälkää. Eli lihotti. Eli no more Doxal for me.
Mieliala ei oikeestaan juurikaan oo muuten kohentunu, eikä ahdistus lähteny mihinkään, mutta huomaan jaksavani vähän enemmän. Yks päivä siivosin, ihan ilman syytä :D Kukaan ei ollu tulossa kylään, mutta päätin vaan siivota eteisen. Siihen se sitten jäikin, mutta moista ei oo tapahtunu aikoihin, joten vähän voin olla itseeni tyytyväinen. Ja tämän lisäksi siis se pieni minuudenliekki on ehkä alkanut kytemään jossain syvällä sisuksissa. Oon toiveikas, että kesän jälkeen oon löytänyt sen.
Ja kyllä mä oonkin. Taistelutahto on herännyt. Mä vittu nousen tästä paskasta vielä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti