Voi vitun vitun vittu että mä vihaan tätä tunteiden ailahtelua.
Oon ottanu jo 2 rauhottavaa mut ei auta. Jumalauta.
Ja tää kaikki lähti siitä, että R kertoi että oli ehkä ihastunut yhteen tyttöön ja pyytänyt sitä syömään.
Ja minä, vittu aikuinen ihminen en kestä sitä, että entinen poikaystävä 6kk jälkeen erosta kertoo ihastuneensa tyttöön, vaan makaan peiton alla sikiöasennossa ja toivon kuolemaa.
Jos jaksaisin tehdä pärställeni jotain menisin harrastamaan tunteetonta seksiä jonkun idiootin kanssa. Siitä tosin ei tulis hyvä olo hetkeksikään, pelkästään entistä paskempi olo mutta ehkä unohtaisin R.n edes hetkeksi. Vittu mä oon säälittävä.
lauantai 31. tammikuuta 2015
Lapsi
Tajusin just, että oon lapsi aikuisen kengissä.
Tottakai oon koko ajan tiedostanu mitä tän ikäiseltä ootetaan, ja että vissiin pitäis olla joku suunta tässä vaiheessa. Tunnen yhtäkkiä itseni ihan järjettömän jälkeenjääneeksi.
Oon lapsi.
Tottakai oon koko ajan tiedostanu mitä tän ikäiseltä ootetaan, ja että vissiin pitäis olla joku suunta tässä vaiheessa. Tunnen yhtäkkiä itseni ihan järjettömän jälkeenjääneeksi.
Oon lapsi.
Lauantai
Oon nukkunu tosi huonosti. Heräilen tunnin välein ja jalat kouristelee.
Oon sopinut tänään tapaamisia mutta en ehkä jaksa. Koitan jaksaa pestä pyykkiä, muuten ei oo mitään päällepantavaa.
Järkyttävä läskiahistus. Tekis mieli lähtee jumppaamaan mutta en jaksa. Ja ahistaa mennä salille kun pelkään että kaikki kattoo miten paskassa kunnossa oon. Ja siellä on sitäpaitsi yks kuumis töissä niin en haluu nolata itteeni. Vähän ehkä fucked up ajattelutapa, i know.
Näin unta, että kaivoin itelleni hautakuopan, johon menin alasti. Sitten äiti sano, että "laita vaatteet." Vastasin, että maatuu nopeammin ilman niitä. :D
Haluaisin tavarasta eroon. Tekis mieli tehdä inventaario kaikesta ja pistää tavarat kiertoon. Jännää miten samalla pidän "runsaasta" ja kodikkaasta sisustuksesta (vs. valkonen steriili hyi), mutta silti tavarat ahdistaa. Ehkä koska ne on mun? Ja ajattelen sitä työmäärää mikä joskus tulee vastaan kun tästä kämpästä lähden. Hah
En osaa lopettaa K:n kanssa tekstailua. Toisaalta, miksi ehkä tarvitsisi? En kuitenkaan halua nähdä, enkä sillätavoin varsinaisesti ikävöi. Toisaalta odotan, että sillä syttyis jotkut lamput päähän ja se tajuais mitä tarvitsen. Vittu miten ärsyttävää olla nainen joka ei voi sanoa mitä haluaa ja kaipaa. Ei jeesus. Ihan saan ilmeisesti itseäni tästä syyttää.
Varasin ajan ensiviikolle pilatekseen. Vähän jännittää.
keskiviikko 28. tammikuuta 2015
Olen kuullut merestä
Tuntuu tyhjältä. Epävakaaseen persoonallisuuteen kuuluu diagnostiikan mukaan epämääräistä tyhjyydentunnetta, mitä mulla ei oo koskaan ennen ollu paitsi nyt. Tuntuu hiton jännältä.
Käsiteltiin tänään DKT:ssa haluamisten ja vaatimusten tasapainoa ja oletettavastikin vaaka oli epätasapainossa. Musta oli kuitenkin hassua etten keksiny oikeestaan mitään mitä haluaisin. Haluaisin vaan olla. Toinen vetäjistä kysyi, että entä viiden vuoden päästä? En keksiny taaskaan mitään muuta kun vaan olla rauhassa. Toinen juttu mitä haluaisin tehdä on matkustaa, mutta sekin osaksi siksi, että saisin vaan olla, eikä kukaan vois häiritä mun olemista vaatimalla multa mitään.
Musta tuntuu jotenkin äärettömän kiehtovalta yks kohtaus Pirates of the Caribbeanista (jostain niistä, en muista) missä joku on sulautunu laivan runkoon koska se on ollu niin pitkään paikallaan. Ja lopulta se vaan muuttuu osaks sitä laivaa. En halua kuolla, mutta haluaisin olla olematta olemassa.
Tavallaan samalla tuntuu järjettömän absurdilta ajatukselta, että mitä saatanan helkkaria, mulla on ELÄMÄ ja mä voin käyttää sen miten vaan ja tehdä i h a n mitä vaan ikinä päätän. Mutta silti en kuitenkaan tee, oon vaan. Ei kai tee oikeen mieli tehdä mitään? Tai ehkä tekisikin, en vaan oikeesti jaksa. Tiputin eilen rahaa lattialle enkä vaan oikeesti yksinkertasesti _jaksanut_ nostaa sitä.
Ei varmaan yllätä, etten oo käyny suihkussakaan moniin päiviin. Terapiaankin menin yöpaidassa. En vaan kertakaikkiaan jaksa yhtään mitään. Edes pukea päälle.
Tekee hirveesti mieli oksentaa koska söin terapiakaverin tekemiä mokkapaloja. Ne oli tosi hyviä, enkä vaan pystynyt kieltäytymään kun tarjotaan, En ikinä pysty. Muuten oon syöny tänään kaks leipää ja kananmunan mutta mokkapalat ahistaa. Tai oikeestaan se ahistaa miksei oo yhtään itsekuria.
Haluaisin mennä nukkumaan, koska en jaksaisi olla. Toisaalta en ikimaailmassa sais unta 19.30. Ja jos otan lääkkeitä niin herään varmaan siinä kahdelta ja siinä sitten taas oltaisiinkin.. En jaksa kattoa edes telkkaria. En jaksa keskittyä yhtään mihinkään.
Meinasin etten edes kirjota mitään miehistä, mutta kirjotan nyt silti. Oon surullinen ja mielessäni mitätöin näitä lähimpiä ihmissuhteitani, vaikka tiedän että ne on mulle ihan saatanan tärkeitä. Eikä mitätöiminen auta mua tai tilannetta mihinkään suuntaan, mutta ehkä voin uskotella itelleni pienen hetken että pärjään ilmankin. Vitut xD
iapic
Käsiteltiin tänään DKT:ssa haluamisten ja vaatimusten tasapainoa ja oletettavastikin vaaka oli epätasapainossa. Musta oli kuitenkin hassua etten keksiny oikeestaan mitään mitä haluaisin. Haluaisin vaan olla. Toinen vetäjistä kysyi, että entä viiden vuoden päästä? En keksiny taaskaan mitään muuta kun vaan olla rauhassa. Toinen juttu mitä haluaisin tehdä on matkustaa, mutta sekin osaksi siksi, että saisin vaan olla, eikä kukaan vois häiritä mun olemista vaatimalla multa mitään.
Musta tuntuu jotenkin äärettömän kiehtovalta yks kohtaus Pirates of the Caribbeanista (jostain niistä, en muista) missä joku on sulautunu laivan runkoon koska se on ollu niin pitkään paikallaan. Ja lopulta se vaan muuttuu osaks sitä laivaa. En halua kuolla, mutta haluaisin olla olematta olemassa.
Tavallaan samalla tuntuu järjettömän absurdilta ajatukselta, että mitä saatanan helkkaria, mulla on ELÄMÄ ja mä voin käyttää sen miten vaan ja tehdä i h a n mitä vaan ikinä päätän. Mutta silti en kuitenkaan tee, oon vaan. Ei kai tee oikeen mieli tehdä mitään? Tai ehkä tekisikin, en vaan oikeesti jaksa. Tiputin eilen rahaa lattialle enkä vaan oikeesti yksinkertasesti _jaksanut_ nostaa sitä.
Ei varmaan yllätä, etten oo käyny suihkussakaan moniin päiviin. Terapiaankin menin yöpaidassa. En vaan kertakaikkiaan jaksa yhtään mitään. Edes pukea päälle.
Tekee hirveesti mieli oksentaa koska söin terapiakaverin tekemiä mokkapaloja. Ne oli tosi hyviä, enkä vaan pystynyt kieltäytymään kun tarjotaan, En ikinä pysty. Muuten oon syöny tänään kaks leipää ja kananmunan mutta mokkapalat ahistaa. Tai oikeestaan se ahistaa miksei oo yhtään itsekuria.
Haluaisin mennä nukkumaan, koska en jaksaisi olla. Toisaalta en ikimaailmassa sais unta 19.30. Ja jos otan lääkkeitä niin herään varmaan siinä kahdelta ja siinä sitten taas oltaisiinkin.. En jaksa kattoa edes telkkaria. En jaksa keskittyä yhtään mihinkään.
Meinasin etten edes kirjota mitään miehistä, mutta kirjotan nyt silti. Oon surullinen ja mielessäni mitätöin näitä lähimpiä ihmissuhteitani, vaikka tiedän että ne on mulle ihan saatanan tärkeitä. Eikä mitätöiminen auta mua tai tilannetta mihinkään suuntaan, mutta ehkä voin uskotella itelleni pienen hetken että pärjään ilmankin. Vitut xD
iapic
maanantai 26. tammikuuta 2015
Paljon juttuja
Hirveesti kirjotettavaa. Nyt mua ekaa kertaa vähän kuumottaa jos joku tunnistaa mutta olkoon...
Viikonloppuna oli kivaa. Perjantaina kämppiksen kanssa oli ihan tosi kivaa! Hyvät keskustelut kaikin puolin, uusia näkökulmia ja mielipiteitä. Oluetkin oli ihan priimaa.
Lauantaina oli yhen ystävän synttärit ja nekin oli ihan superkivat. Paljon tuttuja ja uusia tuttuja. Ja sitten asia mitä en oo kertonut kellekkään, suorastaan jopa valehdellut jos joku on tarkemmin kysynyt. R, eli siis mun entinen poikaystävä soitti klo 2.30 kun olin vielä baarissa, että tuu meille yöks. Ja sit vaan ajattelin että noooh miksipä ei. Viimeks ollaan nähty joulukuun alussa.
Ja oli oikeesti varmaan valehtelematta paras ilta/yö mitä mulla on ollu pitkääään aikaan. Kuunneltiin musaa, vedettiin popperssia ja viinaa, maattiin alasti ja vaan hengailtiin. Välillä myös vähän tanssittiin, alasti tietty, ja sit laulettiin. Mentiin nukkumaan kaheksalta aamulla, mutta mä olisin voinu elää siinä hetkessä ikuisesti. Mulla oli NIIN hyvä olla, niin vapaa ja rakastettu olo.
Tätä ei varmaan ehkä kukaan muu ymmärrä, tai ainakin todella harva, että miks käyn vielä siellä tai oon edes yhteyksissäkään. Todellisuudessa ollaan yhteyksissä paljon enemmän kun kukaan muu tietää. Nähdään aika harvoin, kuukausiakin on välissä. Välillä ei puhuta viikkoihin, mutta sitten kun nähdään niin meidän maailmaan ei mahdu kukaan muu. Siks ei kai oikein voida nähdä muiden seurassa.
Ja kyllä, olen seurustellut samaan aikaan toisen ihmisen kanssa. Sillon tosin ei olla harrastettu R:n kanssa seksiä, siihen vedän rajan. Mutta K:lle en missään maailman nimessä pystyis kertomaan mun ja R:n suhteen todellista luonnetta. Koska oon sata varma että se ei ymmärtäisi. Toisaalta ymmärrän myös ettei ymmärtäisi, mutta mulle nää kaks ihmissuhdetta ei oo toisiaan poissulkevia. Nythän toki en edes seurustele, eli oon vapaa tekemään mitä vaan. Mutta aikaisemminkaan en siis kertonut.
R kyllä tietää K:n olemassaolosta ja mun seurustelusta, ja oikeestaan melkeen kaiken mun miehistä muutenkin, mut ollaan onnellisempia molemmat näin. Molemmilla omat kuviot. Ollaan suorasanasia ja rehellisiä toisillemme kumpikin, ei välttämättä hierota toistemme naamaan muita ihmissuhteita, mutta kerrotaan kyllä jos kysytään. Nään tän asian niin, että mulla on jotain vasemmassa kädessä ja jotain oikeassa. En osaa selittää sen paremmin. Tavallaan ollaan ihan äärettömän läheisiä, mutta jos oltais yhtään enempää niin tää ei toimis. Ollaan piikkisikoja kumpikin, liian lähellä vaan satuttaa toista.
Nyt ehkä huomaan myös lääkkeiden vaikutuksia paremmin. Hikoiluttaa enemmän. Eikä ehkä ahdista ihan niin paljon.. Tosin juttuja saan aika huonosti tehtyä. En menny tänään yksilöterapiaan ajallaan, terapeutti soitti mulle uuden ajan. Se on aika kiltti kyllä.
Koulua en pysty nyt edes ajatella. En oo tehny mitään. Pelottaaa.
Viikonloppuna oli kivaa. Perjantaina kämppiksen kanssa oli ihan tosi kivaa! Hyvät keskustelut kaikin puolin, uusia näkökulmia ja mielipiteitä. Oluetkin oli ihan priimaa.
Lauantaina oli yhen ystävän synttärit ja nekin oli ihan superkivat. Paljon tuttuja ja uusia tuttuja. Ja sitten asia mitä en oo kertonut kellekkään, suorastaan jopa valehdellut jos joku on tarkemmin kysynyt. R, eli siis mun entinen poikaystävä soitti klo 2.30 kun olin vielä baarissa, että tuu meille yöks. Ja sit vaan ajattelin että noooh miksipä ei. Viimeks ollaan nähty joulukuun alussa.
Ja oli oikeesti varmaan valehtelematta paras ilta/yö mitä mulla on ollu pitkääään aikaan. Kuunneltiin musaa, vedettiin popperssia ja viinaa, maattiin alasti ja vaan hengailtiin. Välillä myös vähän tanssittiin, alasti tietty, ja sit laulettiin. Mentiin nukkumaan kaheksalta aamulla, mutta mä olisin voinu elää siinä hetkessä ikuisesti. Mulla oli NIIN hyvä olla, niin vapaa ja rakastettu olo.
Tätä ei varmaan ehkä kukaan muu ymmärrä, tai ainakin todella harva, että miks käyn vielä siellä tai oon edes yhteyksissäkään. Todellisuudessa ollaan yhteyksissä paljon enemmän kun kukaan muu tietää. Nähdään aika harvoin, kuukausiakin on välissä. Välillä ei puhuta viikkoihin, mutta sitten kun nähdään niin meidän maailmaan ei mahdu kukaan muu. Siks ei kai oikein voida nähdä muiden seurassa.
Ja kyllä, olen seurustellut samaan aikaan toisen ihmisen kanssa. Sillon tosin ei olla harrastettu R:n kanssa seksiä, siihen vedän rajan. Mutta K:lle en missään maailman nimessä pystyis kertomaan mun ja R:n suhteen todellista luonnetta. Koska oon sata varma että se ei ymmärtäisi. Toisaalta ymmärrän myös ettei ymmärtäisi, mutta mulle nää kaks ihmissuhdetta ei oo toisiaan poissulkevia. Nythän toki en edes seurustele, eli oon vapaa tekemään mitä vaan. Mutta aikaisemminkaan en siis kertonut.
R kyllä tietää K:n olemassaolosta ja mun seurustelusta, ja oikeestaan melkeen kaiken mun miehistä muutenkin, mut ollaan onnellisempia molemmat näin. Molemmilla omat kuviot. Ollaan suorasanasia ja rehellisiä toisillemme kumpikin, ei välttämättä hierota toistemme naamaan muita ihmissuhteita, mutta kerrotaan kyllä jos kysytään. Nään tän asian niin, että mulla on jotain vasemmassa kädessä ja jotain oikeassa. En osaa selittää sen paremmin. Tavallaan ollaan ihan äärettömän läheisiä, mutta jos oltais yhtään enempää niin tää ei toimis. Ollaan piikkisikoja kumpikin, liian lähellä vaan satuttaa toista.
Nyt ehkä huomaan myös lääkkeiden vaikutuksia paremmin. Hikoiluttaa enemmän. Eikä ehkä ahdista ihan niin paljon.. Tosin juttuja saan aika huonosti tehtyä. En menny tänään yksilöterapiaan ajallaan, terapeutti soitti mulle uuden ajan. Se on aika kiltti kyllä.
Koulua en pysty nyt edes ajatella. En oo tehny mitään. Pelottaaa.
torstai 22. tammikuuta 2015
Fiilikset
Kuuntelin Sabatonia autossa ja tuli tosi voimauttava olo. Toivottavasti kukaan ei nähny.
Olin äidin kanssa teatterissa. Oli yllättävän kivaa, hymyilinkin pari kertaa. Se voi kuulostaa ehkä vähän itsesäälisen angstiselta, mutta en ihan oikeesti aidosti oo edes hymyilly muutamaan päivään.
En päässyt kouluun. Enkä tehny eilen tehtäviä. Tavallaan arvasin, mutta en ois halunnu olla niin varma.
Oon syöny tänään vaan yhden leivän ja vähän karkkia ja toisen leivän. Toinen leipä ois jääny syömättä ellei äiti ois vahdannu. En varsinaisesti tunne huonoa omaatuntoa leivästä, mutta olisin ehkä iloisempi ilman sitä. Selvisin eilisestä oksentamatta. Siitä en osaa sanoa oonko iloinen vai en.. Söin vaan pullaa. Mutta pulla on aina pullaa.. Toisaalta oksentaminenkin on ongelmakäyttäytymistä.
Voisimpa vaan laihtua niinkun viime keväänä, se oli hyvä dietti. Pelkkää suklaata ja viiniä. -10kg.
Joo.. K laitto viestiä. Tai oikeestaan mä laitoin, piti selvittää vähän rahajuttuja, mutta se jatko keskustelua kysymällä miten menee. Sitten mä vähän jatkoin, ja kohta oltiinkin siinä pisteessä että ootan ja toivon, että siltä tulee viestiä. Vittu. Vitun miehet.
Nostin sertralinia, nyt menee 200mg/vrk. En osaa vielä oikeen sanoa siitä mitään. Tosin en kyllä ookkaan vetäny sitä ees kun vasta pari päivää tolla uudella annostuksella, joten eipä siitä mitään sanottavaa ehkä ois muutenkaan.
Äiti tulee viikonloppuna siivoomaan tänne koska tää on yks jäätävä läävä koko kämppä. Pieni stressi että meneeköhän ihan tappeluksi mutta katotaan. Huomenna entisen kämppiksen kanssa bisselle. Oon kyllä fiiliksissä, ootan innolla.
On vähän olo, että tekis mieli olla kännissä.
Olin äidin kanssa teatterissa. Oli yllättävän kivaa, hymyilinkin pari kertaa. Se voi kuulostaa ehkä vähän itsesäälisen angstiselta, mutta en ihan oikeesti aidosti oo edes hymyilly muutamaan päivään.
En päässyt kouluun. Enkä tehny eilen tehtäviä. Tavallaan arvasin, mutta en ois halunnu olla niin varma.
Oon syöny tänään vaan yhden leivän ja vähän karkkia ja toisen leivän. Toinen leipä ois jääny syömättä ellei äiti ois vahdannu. En varsinaisesti tunne huonoa omaatuntoa leivästä, mutta olisin ehkä iloisempi ilman sitä. Selvisin eilisestä oksentamatta. Siitä en osaa sanoa oonko iloinen vai en.. Söin vaan pullaa. Mutta pulla on aina pullaa.. Toisaalta oksentaminenkin on ongelmakäyttäytymistä.
Voisimpa vaan laihtua niinkun viime keväänä, se oli hyvä dietti. Pelkkää suklaata ja viiniä. -10kg.
Joo.. K laitto viestiä. Tai oikeestaan mä laitoin, piti selvittää vähän rahajuttuja, mutta se jatko keskustelua kysymällä miten menee. Sitten mä vähän jatkoin, ja kohta oltiinkin siinä pisteessä että ootan ja toivon, että siltä tulee viestiä. Vittu. Vitun miehet.
Nostin sertralinia, nyt menee 200mg/vrk. En osaa vielä oikeen sanoa siitä mitään. Tosin en kyllä ookkaan vetäny sitä ees kun vasta pari päivää tolla uudella annostuksella, joten eipä siitä mitään sanottavaa ehkä ois muutenkaan.
Äiti tulee viikonloppuna siivoomaan tänne koska tää on yks jäätävä läävä koko kämppä. Pieni stressi että meneeköhän ihan tappeluksi mutta katotaan. Huomenna entisen kämppiksen kanssa bisselle. Oon kyllä fiiliksissä, ootan innolla.
On vähän olo, että tekis mieli olla kännissä.
keskiviikko 21. tammikuuta 2015
No johan oli
Sain tuhannen taalan inspiraation alottaa tämä blogi NYT. Oon miettinyt kyllä jo hyvän tovin, mutta bussissa keksin osotteelle nimen. Sarveiskalvo oli sitten tässä koneella ensimmäinen mikä tuli mieleen, tosin näkemiseen taidetaan käyttää verkkokalvoa, ja siitä sitten nimi. Tosiasiassa kaikki silmiin liittyvät asiat ovat mielestäni todella kuvottavia. Melkein tunti meni kehitellessäni nettinimeä. Haastavaa hommaa. Toisaalta on aivan sama tunnistaako joku mut näistä postauksista, mutta lähtökohtasesti haluaisin olla toistaiseksi ainakin suht. anonyymi. Toisaalta on mahdotonta kirjoittaa oikeista asioista ja oikeista tuntemuksista mikäli haluaisi netissä pysyä täysin anonyyminä. Joten here we go.
Otin jo nyt stressattavakseni postauksien pituuden ja mietin, että kukaan ei jaksa lukea mitään kovin pitkää. Pitää ehkä paikkaansa, mutta koitan nyt opetella kirjottamaan ihan vaan itselleni vaikka aluksi. Toki tavote on tehdä sitä koko ajan, lähinnä itseasetetut paineet vaivaa.
Ideoita mistä kirjottaa tuli jäätävällä syötöllä kotimatkalla, mutta nyt ei oikeen enää kunnolla muistu.
Olin siis matkalla DKT:n ryhmäterapiasta (DKT eli dialektinen käyttäytymisterapia) ja ahdisti taas. Ajattelin, että kun tuun kotiin niin ONGELMAKÄYTTÄYDYN (isolla koska lol) eli vedän rauhottavia överit tai käyn kaupasta ostamassa terän ja viillän. On jännä miten nyt yhtäkkiä mulla on tullu järkyttävä himo viillellä. En oo tehny sitä moniin moniin vuosiin. Ja nyt alotin uudestaan viimeviikolla. Ja herranjestas oli muuten vaikee tossa yks ilta pistää veitsi pois. Kokeilin valehtelematta kämpän kaikki veitset ja sakset että millä lähtee parasta jälkeä. Tein kokeita tunnin välein, enkä vaan osannu lopettaa. Jälki ei onneks ollu siis kyllä kovin kummosta, mutta se tunne ja himo <3_<3 tsiisus.
Kuitenkin päätin bussista noustuani käydä ostamassa värikynät, koska ei oo kotona tarpeeks hyviä millä väritellä. (aikuisten värikirjoja, rauhottavaa ja kivaa.) Sitten ostin palapelinkin. Ja espanjankielisen leffan. ^_^ Toisaalta vähän myös ongelmakäyttäydyin menemällä "ostamaan jotain" H&M:stä, mutta ostin vaan paidan ja sekin oli alessa joten ei niin paha.
Toisaalta jos vertaa siihen, että eilen autolla ajellessani pohdin ajavani päin seinää ja tekeväni itsemurhan, niin ehkä se paita on siihen verrattuna ihan ok.
Kohta pitäs kattoa koulujuttuja ja koittaa mennä huomenna kouluun.. We will see. Terapiakaveri sano, ettei saa olla liian ankara itelleen jos ei mee. Harmi etten pysty antamaan itelleni sitä synninpäästöä.. 2 kertaa viikossa koulua, enkä menny viimeviikollakaan. Eli eipä tässä pahemmin oo kyllä selkään taputtelemista. Saapi nähdä.
iapic
Otin jo nyt stressattavakseni postauksien pituuden ja mietin, että kukaan ei jaksa lukea mitään kovin pitkää. Pitää ehkä paikkaansa, mutta koitan nyt opetella kirjottamaan ihan vaan itselleni vaikka aluksi. Toki tavote on tehdä sitä koko ajan, lähinnä itseasetetut paineet vaivaa.
Ideoita mistä kirjottaa tuli jäätävällä syötöllä kotimatkalla, mutta nyt ei oikeen enää kunnolla muistu.
Olin siis matkalla DKT:n ryhmäterapiasta (DKT eli dialektinen käyttäytymisterapia) ja ahdisti taas. Ajattelin, että kun tuun kotiin niin ONGELMAKÄYTTÄYDYN (isolla koska lol) eli vedän rauhottavia överit tai käyn kaupasta ostamassa terän ja viillän. On jännä miten nyt yhtäkkiä mulla on tullu järkyttävä himo viillellä. En oo tehny sitä moniin moniin vuosiin. Ja nyt alotin uudestaan viimeviikolla. Ja herranjestas oli muuten vaikee tossa yks ilta pistää veitsi pois. Kokeilin valehtelematta kämpän kaikki veitset ja sakset että millä lähtee parasta jälkeä. Tein kokeita tunnin välein, enkä vaan osannu lopettaa. Jälki ei onneks ollu siis kyllä kovin kummosta, mutta se tunne ja himo <3_<3 tsiisus.
Kuitenkin päätin bussista noustuani käydä ostamassa värikynät, koska ei oo kotona tarpeeks hyviä millä väritellä. (aikuisten värikirjoja, rauhottavaa ja kivaa.) Sitten ostin palapelinkin. Ja espanjankielisen leffan. ^_^ Toisaalta vähän myös ongelmakäyttäydyin menemällä "ostamaan jotain" H&M:stä, mutta ostin vaan paidan ja sekin oli alessa joten ei niin paha.
Toisaalta jos vertaa siihen, että eilen autolla ajellessani pohdin ajavani päin seinää ja tekeväni itsemurhan, niin ehkä se paita on siihen verrattuna ihan ok.
Kohta pitäs kattoa koulujuttuja ja koittaa mennä huomenna kouluun.. We will see. Terapiakaveri sano, ettei saa olla liian ankara itelleen jos ei mee. Harmi etten pysty antamaan itelleni sitä synninpäästöä.. 2 kertaa viikossa koulua, enkä menny viimeviikollakaan. Eli eipä tässä pahemmin oo kyllä selkään taputtelemista. Saapi nähdä.
iapic
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)