Mulla on turkkilainen ystävä. Juttelin sen kanssa pitkästä aikaa tänään ja tajusin siinä omia ongelmia blaastatessani, että ei helvetti, turkissahan on tällä hetkellä about diktatuurihallinto ja todella monet asiat kuten esimerkiksi sananvapaus ja ihmisoikeudet päin vittua. Tietysti ystävä on aina ystävä, mutta oikeesti ois joku voinu taas vähän lätkii meikäläistäki lärviin ennenku päästän suusta mitä sattuu.
Samaan aikaan täällä tuntuu niin typerältä voivotella jotain vitun miehiä?!? Mitä helvetin vittua nyt oikeesti.
Tietysti on aina joku, jolla menee huonommin, maailma on epäreilu paikka, sodat ja nälänhätä jne. Ei kenenkään ihmisen pää kestä, jos koittaa miettiä kaikkia maailman pahuuksia samaan aikaan, ja pyrkiä täyteen epäitsekkyyteen. (Paitsi joku äiti teresa lol, one in a million) Mutta mä voisin koittaa niin helvetin mielelläni pystyä keskittymään välillä JOHONKIN muuhun, ku mun omaan vitun säälittävään torakanelämään. Siis tää on oikeesti suoranaista elämänlahjan raiskaamista. Maata nyt himassa päivät pitkät ja vetää lääkkeitä ja nukkua ja siinä se. Tietysti fakta ja realiteetti on se, että mun aivot ei vaan fyysisesti ja kemiallisesti toimi niin kuin pitäisi, ja se rampauttaa. Mutta silti helvetti sentään! Ja okei se ettei oo rahaa vaikeuttaa myöskin elämistä tällasessa paikassa kuin Suomi, mutta miksen mä edes jaksa yrittää? Hävettää ettei osaa arvostaa sitä kaikkea mitä on. Mut emmä voi ruveta teeskentelemäänkään, se vasta oiski tekopyhää.
Helvetin ahdistavaa. >:(
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti